Onko liikunta motivaatiosi hukassa?

posted in: Tarinani 0

Motivaatio tapahtuu mahdollisuuden, ei pakon kautta

En voi pakottaa ketään liikkumaan vaan se on tultava omasta itsestään halu liikkua. Joskus asiakkailleni lääkäri on sanonut että sinun täytyy alkaa liikkumaan että saadaan esim. arvot kohdilleen. Tietenkin tässä on ns. pakollinen liikunnan aloittaminen, mutta kun on niin iso asia kuin oma terveys niin onhan se hyvä motivaattori.

 

Joskus on käynyt myös niin että asiakas on itse esim. kieltäytynyt lääkkeen aloittamisesta ja laittanut itselleen 6 kk tavoite saada terveellisemmällä elämäntavalla arvoja alas. Tällöin on jokin päämäärä, tavoite ja ennen kaikkea palo tekemiseen, näytön paikka.

 

Niin…en nyt tarkoita että nämä yllä mainitut esimerkit ovat vain oikeita motivaation saamiseen. Meillä kaikilla se on erilainen. Voi olla että tarvitset näinkin ison motivaattorin tai sitten pienemmän. Mutta sinun täytyy muistaa että pienenkin elämäntapamuutoksen tekeminen on prosessi, joka edellyttää sitkeää työskentelyä ja sitoutumista. Niinkuin jokin sananparsi tai muu sanoo: ei ole olemassakaan helppoa rahaa. Ei myöskään nämä pienetkään asiat mene automaattisesti. Muutenhan meillä olisi kaikki hyvin aina. Olen kertonut valmennettaville että yleensä niillä pienillä asioilla on valtava merkitys. Sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen jos ihan oikeasti alat miettiä asiaa.

 

Pienillä askeleilla kohti isompaa loikkaa

 

 

Jos alkaisit liikkumaan enemmän tästä päivästä lähtien. Tulee sinun syötyä terveellisemmin automaattisesti. Tämä taas motivoi sinua jatkamaan liikuntaa edelleen, mutta valitettavasti se ei kestä kuitenkaan ikuisuuksiin. Joko mennään liian lujaa tai sitten yksitoikkoisesti samaa lajia viikosta toiseen. Sinun täytyy kyllä jatkaa tästä mistä olet aloittanut mutta siihen täytyisi saada yksi liikuntamuoto lisää  mikä olisi erilainen kun mitä olet tottunut tekemään. Miksi? siksi koska meidän elimistö on niin viisas että se tottuu samaan tapaan aika äkkiä ja varsinkin näihin ärsykkeisiin.

 

Palataanpa alun esimerkkeihin. Vaikka lääkäri oli sanonut tai kokeet olivat näyttäneet siltä että sinun täytyy aloittaa liikunta jotta säästyt lääkkeiltä tai jonkun sairauden puhkeamiselta, niin loppupeleissä tuo motivaation nouseminen pitää tulla itsestäsi. Ei ne arvot motivoi ihan kaikkia kuitenkaan aloittamaan liikuntaa vaan voidaan mennä mistä aita on matalin ja ottaa se lääkitys. Leikitellään ajatuksella: pitääkö meidän odottaa että ne arvot on niin koholla että pakon eessä pitäisi aloittaa liikkuminen. Entäpäs jos suvussa on sairautta, se johtuu geeniperimästä.  Nojaudut siihen ajatukseen ja käyt apteekissa. Ei, vaan kun tiedostat että suvussasi on esim II- tyypin diabetestä niin silloin se on vain altistava tekijä. Voi olla ettet sinä sitä saa vaan sinä voit tehdä sen ihan itse itsellesi. Vähän niinkuin olisit luovuttanut ja uskot että näin se on kirjoitettu jo tähtiin.

 

Oletko ajatellut että se ei välttämättä siis ole näin. Olisiko siinä hyvä motivaattori. Näytät sille mistä sinut on tehty. Sinä et voi vaikuttaa mihin sukuun synnyt mutta voit vaikuttaa siihen miten elät, olet ja hengität.

 

 

Liikuntamotivaatiota etsimässä?

 

Tässä on vain esimerkki mistä sitä motivaatiota voi hakea. Välttämättä se ei siis ole tämä mistä kerron, vaan se on jokaisella eri mistä sen motivaation ammentaa. Muista kuitenkin että motivaattorin pitää tulla itsestäsi, sydämestäsi. Sinun itse täytyy siitä hyötyä. Sinun täytyy tehdä työtä sen eteen, arvioida sitä matkan varrella. Tehdä päätöksiä jopa uusiakin päätöksiä, uusia motivoinnin kohteita voi tulla matkan varrella ja jos näin on olet oikealla tiellä. Jatka siitä eteenpäin.

 

~Paula

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *